Jalkapallo

Valioliiga: Liverpool – Leicester 05.10.2019

Valioliigakierroksen kärkikamppailu pelataan Anfieldilla lauantaina. Leicester katseli viikolla televisiovastaanottimista, kuinka Liverpool hoiteli vaivoin Salzburgin ja muistiinpanoja on varmasti tehty viikonloppua varten.

Onnistumisen kokemuksia

Liverpoolin rekordi on Valioliigan puolella edelleen tahraton ja kärkipaikka viiden pisteen erolla Manchester Cityyn on tosiasia. Maajoukkuetaukoa ennen isännöidään vielä hankalaa Leicesteriä ja pisteet voivat olla Poolilla yllättävänkin tiukassa. Lepoetua ei ole Jürgen Kloppin suojateille tiedossa, sillä keskiviikkona jouduttiin urakoimaan ykkösmiehistöllä Salzburgia vastaan, mutta niukka voitto sentään napsahti. Ottelu oli erityisesti siinä mielessä onnistunut, että koko kärkikolmikko pääsi urakalla tehoille ja etenkin Mohamed Salah karisteli apinaa selästään parin osumansa turvin. Lauantain ottelu tuskin tulee olemaan helppo, sillä vastustaja on ollut Poolin tavoin timanttia puolustuspelin osalta.

Adrián on korvannut Alissonia mainiosti ja haparoinnit ovat taaksejäänyttä elämää, mutta brassiveskari on kuitenkin tekemässä pian paluuta tolppien väliin. Pelipäivänä selviää, joko Alisson olisi jopa avauksen kunnossa. Nathaniel Clyne, Joël Matip ja Xherdan Shaqiri katselevat loukkaantuneina pelin katsomosta.

Ovela kuin kettu

Leicester myi Harry Maguiren isolla rahalla ManUun kesän siirtoikkunassa ja korvaaja jäi hankkimatta. 23-vuotias Caglar Söyüncü on kuitenkin noussut Jonny Evansin rinnalla jo pienimuotoiseksi kulttihahmoksi ja homma toden totta toimii. Päästettyjä maaleja Ketuilla on vähiten Valioliigassa, yhdessä juuri Liverpoolin kanssa. Sarjataulukossa Leicester on kolmantena ja europaikkajahti on käynnissä. Lauantaina Brendan Rodgersin ryhmä joutuu tulikokeeseen, mutta kenties Rodgersilla on vanhan seuransa varalle joitain ässiä hihassa.

James Maddisonin kisa kelloa vastaan näyttäisi osoittautuvan voitolliseksi ja joukkueen erikoistilannespesialisti on mukana kokoonpanossa lauantaina. Loukkaantumistilanne näyttää siten erinomaiselta, sillä ainoastaan rotaatiomies Matthew James on ulkona Pool-koitoksesta.

Muuttujat Leicesterin puolella?

Klopp tuskin juurikaan säästelee pelaajiaan maajoukkuetauon kynnyksellä ja kaikki mahdolliset mehut otetaan irti, jotta etumatka Manchester Cityyn pysyisi vähintään viidessä pisteessä. Viikolla Salzburg pääsi yllättämään Poolin melkein housut kintuissa, mutta säikähdyksellä lopulta selvittiin. Leicesterillä on samalla tavalla aseita Poolin härnäämiseen ja ottelu tulee Ketuille erinomaiseen saumaan. Yhtälöön lisätään vielä lepoetu ja vieraita kelpaa sen jälkeen kokeilla vetoihin tasoituksilla.

Vihje: Liverpool – Leicester 05.10.2019 17.00: Leicester +1 @2.13