Jääkiekko

Pudotuspeli ennakko: Dallas Stars vs. St. Louis Blues 08.05.2019

Seitsemäs peli

Sarja Dallas Starsin ja St. Louis Bluesin välillä on edennyt seitsemänteen peliin ja tulevana yönä otetaan mittaa paremmuudesta viimeisen kerran. Edellisessä kohtaamisessa Stars taipui Bluesin käsittelyssä ja erityisesti tuskaa tuotti se tapa miten Stars hävisi. Ottelu aloitettiin verkkaisesti ja Alex Pietrangelo rokotti heti Dallasin joukkuetta kovalla lyöntilaukauksella viivasta. Kiekko upposi maaliverkkoon ja Ben Bishop ohitettu jo ensimmäisen kerran ottelussa.

Tuon jälkeen Dallas sisuuntui ja lähti viemään peliä kovalla tempolla ylöspäin ja erityisesti Stars puolustajat Miro Heiskanen ja John Klingberg avasivat peliä upeasti. Heiskaselle etenkin siunaantui useaan otteeseen paikka ohjata kiekko reppuun maalin edustalta ja pääsi kertaalleen läpiajoon, mutta ei onnistunut tekemään maalia.

Suomalaispuolustaja ei lannistunut vaan kunnostautui sen jälkeen tekemään peliä ja Stars onnistui näistäkin hassaamaan paikkansa. Maalipaikkoja tuotettiin useasti, mutta Stars tuskaili jatkuvasti maalinteon tehokkuudessa. Varsinkin ensimmäiseen kahteen erään tuotettiin niin paljon laadukkaita paikkoja, että joukkueen maaliodottama nousi hetkellisesti pilviin. Dallas osui sentään kerran ensimmäisen erän puolivälissä, kun Tyler Seguin pääsi laukomaan ylivoimalla limpun reppuun. Sen jälkeen maaleja nähtiin vain St. Louis Bluesin puolesta.

Blues onnistui siinä, missä Stars ei

Varsinkin ottelun toinen erä osoitti, miten Stars hallitsi peliä totaalisesti, mutta ei onnistunut tuottamaan paikoistaan. Ottelu pyöri jatkuvasti Bluesin puolustuspäässä, mutta Binnington otti kaiken mahdollisen kiinni. Onkin kuvaavaa, miten St. Louis sai vain kolme laukausta maalia kohden toiseen erään, ja silti onnistui maalinteossa. Kolmas erä jatkui vastaavan kaavan mukaisesti, mutta Blues pääsi paremmin peliin mukaan ottelun edetessä. Tämä oli kuitenkin jatkumoa sille, että Stars teki kaikkensa, jotta se olisi onnistunut tekemään tasoitusmaalin. Omasta päästä varastettiin ja yritettiin karata riskillä Blues hyökkääjien taakse, mutta mitään etua hyökkäyspeliin ei silti saatu ja lopulta Blues päätyi rokottamaan kahdesti.

Toki kolmannessa maalissa Ben Bishopilla on peiliin katsomisen paikka, mies heittäytyi jäihin Pietrangelon kovan laukauksen jäljiltä, mutta miehen pitäisi tietää paremmin. Peliä ei laiteta poikki, ellei kiekko osu maskiin. Jäihin heittäytyminen maksoi heti maalin, ja Jaden Schwartz pääsi ampumaan tyhjään verkkoon reboundista. Bishop olikin tilanteen jälkeen vähemmän yllättäen täydessä pelikunnossa ja tuomarien “vedättämisestä” tunnetuksi tullut Bishop hölmöili viimeiset rippeet ottelusta. Surkuhupaisaa Dallasin kannalta, miten aiemman Blues voiton maksoi Esa Lindellin sukeltelu oman maalin kulmalla jatkoajalla. Nyt olisi syytä ryhdistäytyä.

Viimeisen pelin jälkeen tilanne onkin päälaellaan siitä, mitä se oli sarjan alkaessa. Stars oli ollut loistava tuottamaan maaleja ja hallitsi peliä jokaisella osa-alueella, jopa joukkueen ylivoima oli pudotuspeleissä kärjen tuntumassa ja juuri se maalinteon tehokkuus oli Dallasin isoimpia voimavaroja laadukkaan puolustuspelaamisen lisäksi. Kun tässä on epäonnistuttu, Blues on onnistunut ja jääkiekon vanhat lainalaisuudet pätevät jälleen. “Jos et itse tee, kaveri tekee” ja niin Bluesin kovimmat pistelingot ovat tehneetkin. Jaden Schwartz (8+3), Alex Pietrangelo (2+8) ja Ryan O’Reilly (2+7) ovat tehneet ja olleet osallisina suurimpaan osan Bluesin maaleista sarjassa Starsia vastaan.

Dallasin potentiaali korkealla

Starsista on nostettava esiin, muutama loistavasti onnistunut pelaaja pudotuspeleistä ja myös viimeisestä ottelusta. Mats Zuccarello ja Roope Hintz toimivat hyökkääjistä esimerkkeinä. Miehet olivat jäällä ollessaan täydessä liekissä, aina ensimmäisenä ylhäällä ja pelin kääntyessä omiin samat nimet olivat ensimmäisenä riistämässä kiekkoa keskialueella takaisin joukkueelleen.

Dallas Stars ei ole onnistunut tuottamaan Bluesia vastaan viisi vastaan viisi tilanteissa vielä riittävän usein maaleja, mutta todella lähellä on käyty ja useasti. On todennäköisempää, että seuraavassa ottelussa verkot menevät tötterölle kuin toisinpäin, sillä on vain ajan kysymys, milloin Radulov, Seguin, Benn ja esimerkiksi Zuccarello onnistuvat.

Heiskanen väläyttelee jatkuvasti, mutta tulos uupuu

Myös Miro Heiskanen (2+2) on esiintynyt edukseen. “Super Miro” on pelannut niin sanottuja highlight vaihtoja jatkuvasti, mutta jo pidemmän tovin ilman tulosta. Tulokaspuolustajalta vaaditaan jatkossa enemmän tuottoa nuoresta iästä huolimatta, sillä suomalaisen minuutit ovat korkealla ja häneen luotetaan jokaisessa tilanteessa. Tulostaululla on syytä alkaa tapahtua kuitenkin jatkossa useammin.

Seiskapelin raakuus iskee suoraan kasvoille tulevana yönä, se on tulos tai ulos. Upeat vaihdot ja maalipaikat eivät auta Starsia enää mihinkään. Puolustuksesta löytyy Starsin onneksi myös John Klinberg (2+7), jota Blues ei ole onnistunut hiljentämään, Heiskaselle löytyykin läheltä esimerkki, ainakin hyökkäyspäähän. Omassa päässä opastetaan ruotsalaista pelaamaan, mutta hänen turvaverkkonaan on onneksi Esa Lindell.

Roope Hintzin pelikunto

Dallasin ilmatilassa tummia pilviä tuotti Roope Hintzin (5+3) loukkaantuminen. Suomalainen loukkasi nilkkansa, kun hän heittäytyi laukauksen eteen. Kiekko osui suojaamattomaan kohtaan nilkan alueelle ja Hintz päätyi lopulta aina pukusuojiin. Suomalaistulokas palasi vielä otteluun, mutta ei ollut oma itsensä osuman jälkeen ja etenkin luistelu näytti tuskaiselta. Hintz oltiin nähty matkustamassa jalka suojattuna, mutta tästä on mainittu toistaiseksi vain varatoimenpiteenä. Vielä on epäselvää, että pystyykö suomalainen pelaamaan vielä seuraavassa ottelussa, mutta miehen poissaolo on Dallasin joukkueelle valtava pettymys, sillä Hintz on noussut joukkueen tärkeimpien pelaajien joukkoon.