Ennakko

Liiga ennakko: Hifk – Hpk 20.09.2019

Helsingin IFK saa vieraakseen HPK:n, kun perjantain liigakierros lähtee käyntiin. Hämeenlinnan pallokerho lähtee hakemaan toista voittoaan, kun kolmesta ensimmäisestä ottelusta kaksi on mennyt penkin alle. HPK on taistellut itsensä jatkoille kahdesti, mutta hävinnyt molemmat kerrat. Yksi voitto on toki alla, mutta runkosarjan alku on ollut heille pettymys.

Hallitsevan mestarin peli on kuitenkin näyttänyt otteluissa todella hyvältä, mutta viimeistely on ollut heikolla tasolla. Esimerkiksi edellisen kauden maalitykin Jere Innalan peli ei ole lähtenyt vielä käyntiin lainkaan. Miehen toimiminen jäällä on tapahtunut jatkuvasti viiveellä ja se on näkynyt joukkueen tuloksessa. Vielä nyt näyttäisi siltä, että kerho kaipaa pois muuttajia takaisin. Viisi vastaan viisi peli ei ole tuottanut maaleja tarpeeksi. Positiivisia asioita on kuitenkin jo selvästi nähtävillä. Esimerkiksi menneen kesän NHL-varaus Valtteri Puustinen on nostanut vain tasoaan ja on tuottanut jatkuvasti pisteitä. Puustisesta on tulossa suhteellisen varmasti HPK:n tärkeimpiä pisteentekijöitä. Myös joukkueen suuri hankinta Cody Kunyk on aloittanut vahvasti ja johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä neljällä syötöllä.

Kerhon erikoistilanteet timanttia

Pelillisesti Antti Pennasen joukkue on ollut lupaava. Turhia jäähyjä ei oteta, ja ne muutamat mitä on tullut ollaan hoidettu pois komeasti 100% varmuudella. Joukkueen peli on tuottanut jälleen vastustajalle taas paljon kahden minuutin rangaistuksia. HPK pyörittää peliä maltillisesti laitojen lähellä uuvuttaen vastustajansa kuten menneellä kaudella. Kiekkokontrolli toimii ja sitä pelataan modernilla otteella, vastustajan puolustuspäässä. Myös ylivoima on onnistunut loistavasti, ja kerho on tykittänyt maaleja ylivoimalla kovalla 27,3% tehokkuudella.

Maalivahtipeli vieläkin vaiheessa

Hämeenlinnan maalinsuulla nähdään melkoinen kilpailu aloittavan paikasta, mutta vielä kumpikaan ehdokkaista ei ole onnistunut vaikuttamaan erityisemmin. Ottelu Helsingin IFK:ta vastaan onkin loistava sauma ottaa paikkaa auringosta. Etenkin Joona Voutilaisen alku on mennyt heikommin. Kaksi peliä kolmesta on alla, mutta kiekot ovat tarttuneet vain 87% varmuudella. Antti Karjalainen on taas ottanut kiekot paremmin kiinni, mutta häntä ei erityisemmin testattu. Torjuntaprosentti on kuitenkin selvästi parempi, peräti 92%

Helsingin IFK on taas aloittanut paremmin. Mukaan on tarttunut kaksi voittoa, ja yksi tappio varsinaisen peliajan jälkeen. Jarno Pikkaraisen alaisuudessa operoiva IFK on näyttänyt todella vakuuttavalta kauden alusta lähtien ja varsinkin joukkueen pelitapa muutos on huomattava. Omissa pelin avausten kanssa ei mietitä sen pidempään. Kiekko siirretään heti ylöspäin, kun se haltuun saadaan. Välillä näyttää jopa turhalta riskien otolta, mutta suoritusvarmuus on kovalla tasolla. Kiekot saadaan menemään aina läpi eteenpäin vaikka miten ahtaalta näyttäisi ja samalla pakotetaan paljon laukauksia, kun hyökkäyspäähän päästään usein 2v2 asemasta. Tuo antaa huomattavan paljon tilaa ja hieman ylimääräistä aikaa ratkaisuun, mikä näyttäytyy positiivisena. Erityisesti sen takia, että Helsinkiläisten materiaali on laadullisesti aivan kärkeä.

Puolustuspeli näyttää nerokkaalta

Joukkueen puolustus näyttää edelleen tutulta IFK:lta. Viiva tukitaan vahvasti ja kovia taklauksia haetaan heti sinisen tuntumasta. Edellisestä pelistä mukaan tarttui valitettavasti pelikielto, mutta koko tilanne oli lähinnä kiekollisen pelaajan huolimattomuudesta kiinni. Katse siirtyi muualle liian aikaisin ja osuma näytti pahalta. Tuo tiukka träppi pakottaa kuitenkin useimmat vastustajien alueelle vienneistä olemaan päätykiekkoja, mikä on IFK:n etu. Joukkue painaa kovalla paineella päätyyn ja tässä avauspelin nopeus on etu. Kun vastustaja ei saa kontrolloidusti kiekkoa hyökkäyspäähän, joutuvat hekin juoksemaan perään. Heti kiekon saadessaan IFK siirtää jo ylöspäin ja keskialueella onkin miesylivoima tai otollisesti enemmän tilaa käytettävänä ja maalipaikkoja saadaan tuotettua nopeasti.

Erikoistilanteet jyräävät

Myös Helsingin IFK:n ylivoimapeli on toiminut tehokkaasti. Otto Paajanen, Iikka Kangasniemi ja Jere Sallinen ovat laittaneet älyttömän pyörityksen käyntiin. Maaleja onkin syntynyt myös täysin kerhon kanssa identtisesti 27,27% voimalla. Myös alivoima on ollut timanttia, kun kaikki jäähyt on tapettu pois 100% turvin. Materiaaliin nähden IFK:n pitäisi onnistua suoriutumaan vastustajaansa paremmin, mutta kausi on vielä alussa. Jos näin kova prosentti ylivoimalla säilyy, niin puhutaan jo älyttömän kovasta suorituksesta.

Helsingin IFK:n pelitapa on tuottanut runsaasti maaleja, ja se saattaa pakottaa myös vierailevan HPK:n kovaan maalinteko kilpailuun. Kuitenkin, kun kerholla on kolmesta ensimmäisestä ottelusta vain yksi voitto taskussa. Juuri sen varjolla lähdetään tuskin yhtään sen enempää höntyilemään perään. Paine on kuitenkin kova, ja HIFK on tunnetusti todella väkevä kotijoukkue.