EM-karsinnat

EM-karsinnat: Suomi – Kreikka 05.09.2019

Suomi isännöi muutosten keskellä luovivaa Kreikkaa Ratinassa torstaina. Neljän kierroksen jälkeen pullat ovat Huuhkajilla erinomaisesti uunissa ja historialliseen kisapaikkaan alkaa pessimistisimpienkin jalkapallon ystävien mielten sopukoista löytyä uskoa. Vierailijoilla maistuu kuitenkin suussa veri eikä mitään saa Suomi ilmaiseksi.

Tutulla kaavalla

Italia veti ensimmäisessä matsissa pidemmän korren, mutta Markku Kanervan Huuhkajien ryhtiliike on ollut tuon jälkeen kerrassaan vakuuttava. Armenia, Liechtenstein ja Bosnia & Hertsegovina totesivat Suomen paremmakseen ja Suomi on juuri nyt pienoisella karkumatkalla Italian vanavedessä. Kreikkaa vastaan on tilattu samaa kuin aiempiinkin peleihin. Muutoksia ei juurikaan tule ja tuttuihin miehiin luotetaan avauskokoonpanossa. Tällä kertaa Kreikkaa lähdetään kaatamaan jopa pienoisen ennakkosuosikin asemassa ja torstaina nähdään, kuinka tämä asetelma Huuhkajille sopii. Voitto olisi tietysti käsittämättömän innostava toteutuessaan, mutta tasapelilläkin säilytetään vielä erinomaiset jatkoasetelmat.

Kokoonpanouutisista silmiinpistävää on tietysti Roman Eremenkon poisjäänti omasta tahdostaan. Kanerva sulki samalla Eremenkon syksyn loppupeleistä kokoonpanon ulkopuolelle ja osallistumista jatkossa katsellaan karsintojen jälkeen uudelleen. Jasse Tuominen on loukkaantumishuoliensa jälkeen taas joukkueessa ja Benjamin Källman pelaa U21-maajoukkueen mukana. Tuttuun tyyliin suurimmat kysymykset Kanervan avauskokoonpanossa ovat keskikentän vasemmalla laidalla ja piikissä. Simon Skrabb ja Lassi Lappalainen tosin ovat mitä ilmeisimmin puolikuntoisia, joten valinnat helpottuvat tietyllä tavalla.

Selkä seinää vasten

Kreikan karsintojen alkutaipaleen väri on sysimusta. Angelos Anastasiadis sai heikkojen tulosten ja peliesitysten seurauksena monoa ja tilalle palkattiin hollantilais-kanadalainen John van ‘t Schip, joka ei kannuksiaan ole vielä oikeastaan hankkinut. Valmennusuralta löytyy lyhyitä päävalmentajan pestejä Zwollen ja Twenten riveistä ja lisäksi kokemusta on esimerkiksi Hollannin maajoukkueen apuvalmentajana. Zwollea valmentaessaan van ‘t Schipillä oli riveissään muuan Thomas Lam, jolla saattaa siten olla tulevan vastustajan taktiikoista jonkinlaista tietoa. Suomea vastaan Kreikka lähtee pallonhallinnan kautta tyylilleen ominaisesti ja tähtäimessä ei voi olla mikään muu kuin voitto. Tappio tarkoittaisi käytännössä Kreikan kisahaaveiden valumista sormien läpi.

Loukkaantumisrintamalta on kuulunut EM-karsintamatsien alla lisää synkkiä uutisia, sillä Kreikan kiistaton ykköstähti Kostas Fortounis katselee pelejä pitkään katsomon puolelta polvivamman takia. Paikkaajaksi kaavailtu Petros Mantalos on niin ikään loukkaantuneena. Hieman yllättävänä poisjääntinä voidaan pitää myös Kostas Mitroglouta, joka palloilee tätä nykyä PSV Eindhovenin riveissä lainadiilillä.

Suomeen uskotaan

Tällä hetkellä oikeastaan aiempien karsintarupeamien pettymykset ovat ainoa tekijä, joka Huuhkaja-leirissä voi aiheuttaa EM-kisapaikkasaumoja kohtaan skeptisyyttä. Suomi on ollut murhaavan hyvä jopa tilastojen valossa viime aikoina niin Ratinassa kuin kotimaan maaperällä ylipäätään. Viimeiset viisi Ratinassa pelattua ottelua ovat kaikki päättyneet voitollisesti eikä omissa ole helissyt kertaakaan. Suomi pelaa Kanervan alaisuudessa omilla vahvuuksillaan, järkevästi ja rohkeasti. Saman jatkuessa pahoista poissaoloista kärsivä Kreikka ei hae Tampereelta pistettäkään.

Vihje: Suomi – Kreikka 05.09.2019 21.45: Suomi voittaa @2.20